| | | | |




HS Teema – Tiedä enemmän
”Kukin HS Teema keskittyy aina yhteen ajassa olevaan ilmiöön, aiheeseen tai aihepiiriin, jo näkyvään tai vasta pinnan alla hahmottumassa olevaan. Aihe voi olla kotimainen, kansain-
välinen, yhteiskunnallinen, tieteellinen, taiteellinen tai mikä tahansa niiden yhdistelmä.
Tärkeintä on, että se haastaa lukijansa ajattelemaan, toimii keskustelun herättäjänä
ja evästäjänä.”
Päätoimittaja Reetta Meriläinen


Väestöpommi 16.9.

Seuraava Teema käsittelee väestönkasvun vaikutuksia ja seurannaisilmiöitä. Millaisia vaikutuksia on väestönkasvulla on maailman luonnonvaroihin, elintasoon ja Suomen tulevaisuuteen? Mitä lisääntyvä siirtolaisuus merkitsee Suomessa?

Varaa paikkasi lehdestä 19.8. mennessä.

Suomen lapset 11.11.
Suomalaiskoululaiset ovat viime vuosina olleet kärkisijoilla koulumenestyksessä – kaikki hyvin siis, vai? Miten Suomen lapset tällä hetkellä voivat? Miten lapsuus ja lapsena oleminen ovat muuttuneet Suomessa 50 vuodessa?

HS Teema houkuttelee lukemaan ja viihtymään
Lukijatutkimuksen mukaan HS Teemaa pidetään kiinnostavana, helppolukuisena ja monipuolisena. Se antaa myös ajattelemisen aihetta sekä eväitä erilaisiin keskusteluihin. Lukijoista 98 % kertoo säilyttävänsä lehden, lähes 70 % jopa useita kuukausia. Lukijat ovat erittäin tyytyväisiä lehteen. Sitä luetaan keskimäärin 2,3 kertaa ja yhteensä keskimäärin 65 minuuttia.

Näin HS Teeman lukijat kommentoivat lehteä:
” Lehti poikkeaa positiivisesti lehtien valtavirrasta”
”Avaan uteliaana joka kerta uuden lehden”
(HS Teeman lukijatutkimus maaliskuu 2010)

Kerro yrityksesi arvoista HS Teemassa
HS Teema tarjoaa erinomaisen mediaympäristön, jossa voit viestiä esimerkiksi yrityksesi yhteiskuntavastuuhankkeista juuri oikealle kohderyhmälle. Kerro hankkeistasi lukijoille, joita yhteiskunnalliset asiat kiinnostavat.

Lehden painosmäärä on 33 000 kpl.


Tilaa HS Teema

© Helsingin Sanomat  |  a Sanoma company  |  Helsingin Sanomien asiakaspalvelu, yritysasiakkaat p. 010 80 80 85, mainos- ja mediatoimistot p. 010 80 80 95  |  Palautetta ylläpidolle  |  Legal notice