| | | | |



Matkat myydään verkon ja printin synergialla



Matkatoimisto Ebookers aktivoi webillä, mutta hoitaa fiilisvetoisemman mainonnan perinteisillä markkinointikanavilla. ”Matkatoimiston ei kannata jäädä pois Helsingin Sanomien matkailusivuilta, mikäli se haluaa kuulua ihmisten tärkeimpään valintakategoriaan”, Ebookersin markkinointipäällikkö Anna Korpi sanoo.

Matkatoimisto Ebookersin toiminta keskittyy pääosin verkkoon, kuten jo nimestä voi päätellä. Taustalla on kuitenkin vankka historia Helsingin ydinkeskustan toimipisteessä jo vuodesta 1999 alkaen. Yritykselle verkko on pääosin myyntikanava, mainontansa yritys jakaa puoliksi onlinen ja perinteisten markkinointikanavien kesken. Korven mielestä kumpikaan ei yksinään riitä.

”Suomalaiset käyttävät aktiivisesti nettiä, mutta netti on täynnä ärsykkeitä. Siten online-mainontamme on lähinnä aktivoivaa. Käytämme usein hakumoottoreita, joiden avulla matkan voi varata saman tien. Tämä toimii mm. hyvin tunnettujen kaupunkikohteiden markkinoinnissa. Ihmiset ovat oppineet buukkaamaan lentonsa netistä, mutta monimutkaisempia matkoja suunnitellessaan he haluavat henkilökohtaista palvelua”, Korpi sanoo.

Fiilistä printillä
Koska kaukaisemmat ja tuntemattomammat kohteet vaativat usein pidemmän harkinta-ajan, onnistuu niiden mainonta parhaiten printissä. Vaikka yritys pyrkii antamaan realistisen kuvan kohteistaan, printtimainonta perustuu pitkälti houkuttelevien mielikuvien luomiseen.

”Mainontamme ei kuitenkaan ole koskaan pelkästään fiilisvetoista. Siihen sisältyy aina suoran myynnin action, jolla haemme selkeästi tulosta. Hyvä mainonta generoi kysyntää sekä puhdasta kauppaa mutta tukee samalla brandiä.”

Ebookers on mainostanut Helsingin Sanomissa 2000-luvun alusta saakka. Nykyään yritys näkyy Hesarin sivuilla vähintään kerran viikossa. Matkailusivujen lisäksi se tekee välillä täsmäiskuja sarjakuvasivuille ja on mukana Kesäliitteissä.

”Ihmiset kaivavat Hesarin esille alkaessaan suunnitella matkaansa. On tärkeää olla vaihtoehtojen joukossa.”

Tuplatehot kahdella ilmoituksella
Toisinaan Ebookers näkyy Hesarissa kahdella mainoksella samassa lehdessä. Toinen niistä myy esimerkiksi tuntemattomampaa kaukokohdetta, toinen lento-auto -pakettia Euroopassa. ”Hesari on sen kokoinen, että sinne mahtuu hyvin kaksi mainosta samalta yritykseltä”, Korpi sanoo.

Ebookers-ketjun kansainvälisyydestä huolimatta Suomen yksikkö vastaa itsenäisesti omasta mainonnastaan. Koska Suomessa luetaan paljon sanomalehtiä, on printin merkitys Suomessa muita Euroopan maita tärkeämpi. Vaikka kilpailu matkatoimistojen välillä on viime vuosina lisääntynyt, ei Korpi ole tilanteesta huolissaan.

”Varauksien volyymi tulee pääosin netistä, mutta perinteiset kanavat pitävät kuitenkin pintansa. Olemme viimeaikoina vahvistaneet myyntiryhmäämme niin puhelinmyynnissä kuin Helsingin keskustassa sijaitsevassa toimipisteessämmekin. Uudet kilpailijat sekoittavat pakkaa sopivasti. Meillä alkuvuosi on ollut selvästi nousujohteinen, iloksemme kasvu jatkuu vuodesta toiseen”, Korpi iloitsee.

© Helsingin Sanomat  |  a Sanoma company  |  Helsingin Sanomien asiakaspalvelu, yritysasiakkaat p. 010 80 80 85, mainos- ja mediatoimistot p. 010 80 80 95  |  Palautetta ylläpidolle  |  Legal notice